Info

Mie sain 8-vuotiaana synttärilahjaks skeittilaudan,

ja 9-vuotiaana mä olin jo kokeillu kaikki temput Tony Hawk: Pro Skater 2- pelistä. Skeittasin yleensä meidän rivitalon parkkipaikalla jossa oli aina liikaa pikkukiviä.

Lähin parkki oli Sodankylän keskustassa mihin oli matkaa. Lopulta skeittaus jäi kyl 10-vuotiaana kesälomien etelän reissuihin, koska kaupungeissa oli paremmat skeitti mahdollisuudet.

Mulla on vieläki tallessa mun eka skeittilauta. Sen dekki punaisella printillä on haalistunut ko unohin sen ulos vesisateeseen liian monta kertaa.

Mut skeitti vaatteet jäi silti päälle.

Mie kasvoin Lapissa jossa asfaltti ei talvisin säästy lumipeitteeltä. Alotin 11-vuotiaana laskettelun Luostotunturissa. Suksilla laskeminen oli ihan jees, mutta mun skeitti taustan takia halusin alkaa lautaileen. Mä valitsin mun sukset ja laudan niiden kuvioinnin ja printin perusteella, koska sellaista merkkiä jollaista oisin halunnu käyttää ei ollu sillon olemassa. 

12-vuotiaana mie aloitin pukeutumaan katuvaatteisiin. Pääosin XL-koossa vaikka M ois riittäny. Teini-ikäisenä mun vaatekaappi alko täyttyyn perinteisistä DC:stä, Vanssista, Etniesistä ja Trasheristä. Mul oli myös yks tosi värikäs, raidallinen laskettelutakki.

Siinä oli kaikkia värejä paitsi mustaa ja vihreää.

Mie muistan kuinka mie näin kerran 13-vuotiaana revontulia iltarinteessä. Mie en nähny niitä samoja räikeitä neonvärejä muiden laskettelijoiden päällä, ja turvallisuusriskin lisäksi ois vaan ollu siistii jos jengi ois tykänny pukeutuu yhtä värikkäästi ku mä. Kuunloiste oli joskus ainoa valonlähde tuntureilla kun spottipylväät oli epäkunnossa, eikä näkyvyyttä auttanu tihiä lumisade. Pilvet oli laskeutunu pulverilumeks ja tykkylumi oli asettunut puiden niskoille kevääseen saakka. Ja neonvärejä näki vain ko katto ylös.

Oon nyt 23. Kymmenen vuotta sitten mulle ei riittäny et huipulla tuuli. Mä halusin myös et sielt pystys näkee ittesä lintuperspektiivistä, koska jokaisen pitäs kokea tulleensa nähdyks rinteessä ja sen ulkopuolella.

Nää hupparit kestää sun puolesta ku oot matkalla huipulle. Kunnes oot siel missä sun pitääki olla ja näit paitoi ei koskaan tapahtunutkaa.

Koska huipulle pääset vain sie. Nää vaatteet on sun tukena uskomaan ittees.

Mie olen Santeri Aleksanteri Lintula ja tää on SALSTREET.